Älä kanna kaunaa

Cheryl Ranson

Ei tunnu hyvältä, jos joutuu kohdelluksi ilkeästi tai epäoikeudenmukaisesti. Mitä voi tehdä, kun joku kohtelee meitä huonosti täysin aiheetta?

Kun tapasin tulevan anoppini ensimmäistä kertaa, en ollut mitenkään varautunut hänen vihamielisyyteensä ja epäystävällisyyteensä ensi hetkestä alkaen. Vaikutti siltä, etten ollut hänen mieleisensä miniä — mikäli hän ylipäänsä sellaisen halusikaan.

Tunteeni vaihtelivat närkästyksen, suuttumuksen ja itsepuolustelun välillä. Avioliiton solmimisen jälkeen yritin saavuttaa hänen hyväksymisensä äärimmäisellä ystävällisyydellä ja kärsivällisyydellä. Mikään näistä strategioista ei toiminut. Lopulta luovuin yhteydenpidosta siinä määrin, kuin se oli mahdollista — tämä onnistui verrattain helposti, koska asuimme etäällä toisistamme. Mielestäni ongelma oli hänen.

Aika kului — vuodesta toiseen jatkuvaa vihamielisyyttä ja odotusta, että hän muuttuisi. En kuitenkaan todella uskonut siihen, ja vakuutin itselleni, että se oli minulle samantekevää.

Eräänä päivänä rukoilin erään asian vuoksi, jolla ei ollut mitään tekemistä tämän tilanteen kanssa. Mieleeni tuli voimakkaana ajatus katsoa, mitä merkityksiä oli sanalla kauna. Tämä ajatus vaikutti vain päähänpistolta. Olin kuitenkin oppinut toimimaan niiden ideoiden mukaisesti, joita sain rukoillessani, ja löysin tämän selityksen: ”Syvälle juurtunut pahansuopaisuuden tunne joka etsii tyydytystä.”

Tämä kiinnitti huomioni; en halunnut tämänkaltaisia tunteita. Päätin siis tutkia ajatteluani. Minun on myönnettävä, etten odottanut löytäväni paljonkaan kaunan tunteita omista ajatuksistani.

Palasin muistoissani hyvin kauas menneisyyteen — mieleeni tuli alakoulun opettaja, joka oli rankaissut minua jostain sellaisesta, mitä en ollut tehnyt. Sitten olivat ne kerrat, jolloin veljeni oli kiusannut minua. Monia muita kiusallisia ja epäoikeudenmukaisia hetkiä juolahti mieleeni ja niiden myötä kaikki kaunan tunteet.

Kun pääsin listani loppuun, se oli kiusallisen pitkä. Mikä vielä pahempaa, se oli täysin ristiriidassa käsitykseni kanssa henkisestä todellisuudesta — hyvästä, aina läsnäolevasta Jumalasta ja Hänen samoin täydellisestä luomuksestaan. Raamatussa Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa sanotaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, jonka Jumala katsoi olevan sangen hyvä. Tiesin vaistomaisesti, että vain rukous voisi auttaa minua ymmärtämään tämän täydellisemmin ja poistamaan tämän eron.

Rukous sai aikaan valtavan muutoksen. Se tuki haparoivia ponnistuksiani lopettaa vääryyksien luetteleminen ja kääntyä uuteen suuntaan, puhtaan ja viattoman hyvyyden huomaamiseen. Se pakotti minut myös käymään luetteloni läpi uudelleen ja tunnistamaan näissä henkilöissä Jumalan kaltaisia ominaisuuksia, kuten älykkyyttä, rehellisyyttä, huumoria ja kauneutta. Inspiraatio ja ilo muuttivat tämän tehtävän todelliseksi paranemisprojektiksi.

Kun pääsin listan loppuun, ajatukseni olivat täysin vapaat niitä pitkään kahlinneista katkeruudesta ja kaunasta — tunteista, joita en ollut edes tajunnut kantavani mukanani. Tuntui siltä, kuin olisin päässyt vapaaksi henkisestä vankilasta.

Tässä olisi ollut kylliksi, mutta jatkoa seurasi. Jo samana iltana näin muutamia välittömiä seurauksia rukouksesta, joka oli korjannut ajatuksiani.

Myöhään tuona iltana anoppini soitti miehelleni ja minulle. Tämä tunnin kestänyt puhelu oli eräs pahimmista verbaalisista hyökkäyksistä, jollaisen kohteeksi olimme koskaan joutuneet. Mutta meissä tapahtui todella ihmeellinen muutos. Kertaakaan puhelun aikana meille ei tullut kiusausta reagoida tai väittää vastaan. Kun anoppini lopulta sulki puhelimen, me pohdimme vain sitä, miten voisimme auttaa häntä tuntemaan itsensä rakastetuksi.

Tämä oli ensimmäinen kerta koko avioliittomme aikana, kun meillä ei ollut minkäänlaista tarvetta puolustella itseämme tai suostutella häntä omalle kannallemme. Kun päätimme lähettää hänelle pienen kukkakimpun, ainoa vaikuttimemme oli rakkaus.

Seuraava päivä toi mukanaan hyviä tuloksia. Hän soitti uudelleen, ja vaikka hän ei pyytänyt anteeksi sättimistä eikä kiittänyt kukista, hänen äänessään kuului selvää pehmenemistä. Siitä alkaen hyväksyminen ja kiintymys lisääntyivät jatkuvasti. Minusta tuntui ennen pitkää luontevalta alkaa kutsua häntä ”äidiksi.” Vuosien kuluttua, kun hän tarvitsi fyysistä hoitoa ja apua uuden kodin hankinnassa, toimimme onnellisina yhdessä näiden tarpeiden täyttämiseksi.

Mentaalinen harjoitus, jonka kävin läpi tuona päivänä, vaati todella henkistä kuuliaisuutta, se oli aktiivinen rukous ihmissuhteiden puolesta. Kun etsimme todisteita Jumalan hyvyydestä toisissa ihmisissä — jopa niissä, joiden kanssa olemme aiemmin riidelleet — jalomielisyys, lähimmäisenrakkaus ja myötätunto täyttävät sydämemme. Se sulkee pois kaikki pahansuopaisuuden tunteet ajatuksistamme ja kokemuksestamme ja korvaa pitkäaikaisetkin kaunan tunteet hyväntahtoisilla ajatuksilla ja anteeksiannolla.

Tulosta